Karjalan koko kuva
· Historia · Kansanperinne · Elinkeinot · Uskonto · Karelianismi

Uskonto

 

Muinaisusko

Kristinuskoa edeltävänä aikana savo-karjalainen kansanusko perustui haltijauskoon, sielu-uskoon sekä vainajanpalvontaan. Ihmiset uskoivat, että kaikilla luonnonpaikoilla ja eläinlajeilla oli oma haltijansa. Pitääkseen haltijan suopeana ihmisen oli annettava sille vastalahjana uhri, kuten osa saaliista. Haltijat ja henget vartioivat ihmisten toimia niin kotipiirissä kuin metsässäkin. Muinaissuomalaisen käsityksen mukaan maailmankaikkeus koostui useasta kerroksesta: maanylisestä, maasta ja maanalisesta. Taivaallisissa kerroksissa asuivat korkeimmat olennot, ja sieltä olivat peräisin karhu ja tuli. Maanpinnan alapuolella asuivat kuolleiden ihmisten ja eläinten sielut sekä haltijat. Kuolleiden sukulaisten uskottiin vaikuttavan elinpiirissään vielä kuolemansa jälkeen. Vainajille kuului ensimmäinen osa kaikesta maan, metsän ja veden tuotosta.

Muinaisuskon keskeinen hahmo oli tietäjä eli samaani. Hän kykeni hankkimaan tietoja tuonpuoleisesta, sielujen maailmasta. Luonnon ja vuodenaikojen normaalin kiertokulun varmistaminen oli etusijalla samaanin tehtävissä. Tietäjä pyrki hallitsemaan luontoa erilaisin juhlamenoin ja loitsuin. Esimerkiksi hän piti karhut loitolla metsälaitumilta ja turvasi viljan kasvun.

Monet muinaisuskosta periytyvät tavat muovautuivat sittemmin osaksi kristillistä kulttuuria. Ortodoksinen kirkko suhtautui suvaitsevasti muinaisuskontoihin. Esimerkiksi vielä 1900-luvulla oli yleistä ateriointi vainajan haudalla. Myös luterilaisilla säilyi jäänteitä muinaisesta kansanuskosta, kuten karsikkopuu. Karsikkopuuhun kaiverrettiin vainajan nimikirjaimet sekä kuolinvuosi. Tällä haluttiin liittää vainaja kuolleiden yhteisöön ja samalla estettiin vainajan kummittelemaan paluu elävien yhteisöön.

Karsikkopuu
Karsikkopuu
 

Tehtävät: · Ala-aste · Yläaste · Lukio

· Ylemmälle tasolle · Sisällys · Edellinen · Seuraava